torstai 21. marraskuuta 2013

Yhdistä ratsastusharrastus ylioppilastutkintoon!



Tervetuloa Kuhmoisten lukion ratsastuslinjaa esittelevälle sivulle! Ratsastajille suunnattu linjamme aloittaa toimintansa syksyllä 2014 ja opiskelijaksi hakeudutaan kevään yhteishaussa. Lukiomme toimii yhteistyössä SRL:n hyväksymän Kirjonurmen tallin kanssa. 



Kuva: Tuomas Martikainen

Kuhmoisten lukio on idyllinen, jo vuonna 1962 perustettu lukio, joka toimii modernissa opetusympäristössä aivan Kirjonurmen tallin lähettyvillä. Koulun ja tallin välimatka on vain noin 700 m! Tavallisten lukiokurssien ohella voit suorittaa  10-15 hevoskurssia, joista ratsastusta on viisi kurssia. Käytännössä opiskelut sisältävät siis kaksi ratsastustuntia viikossa koko lukio-opintojen ajan. Hevoskursseilla voit opiskella ratsastuksen lisäksi myös mm. hevosen anatomiaa, ruokintaa ja terveydenhoitoa. Opiskelu ratsastuslinjalla on opiskelijalle maksutonta. Lisäksi tarjoamme opiskelijoiden käyttöön ilmaiset oppikirjat sekä kannettavat tietokoneet opintojen ajaksi.

Ratsastuksen sekä hevosaineiden opettamisesta lukiossamme vastaa ratsastuksenopettaja Meija Lahtinen.

Erinomaisella paikalla sijaitseva Kuhmoinen on vireä kunta Keski-Suomessa. Tänne on helppo tulla mistä vain. Kartta.
  • Tampereelta 85km.
  • Lahdesta 80 km.
  • Jyväskylästä 97 km.
  • Helsingistä 185 km. 
Uusille opiskelijoille on tarjolla edullisia asuntoja lukion ja tallin läheisyydessä. Autamme kaikissa käytännön järjestelyissä.

Vieraile Kuhmoisten lukion  Pedanet-sivuilla.

Vastaamme mielellämme kysymyksiin! Voit lisätä kysymyksen kommenttiboxiin tai sähköpostiin. 
Voit myös soittaa. Yhteystiedot löydät yllä olevan pedanet-linkin takaa.

 

71 kommenttia:

  1. saako hevospuolen lukio-opiskelija oman hoito/liikutushevosen jos haluaa?:)

    VastaaPoista
  2. Moikka!

    Tarkoitus olisi, että aluksi opiskelijat ratsastavat monipuolisesti eri hevosilla, mutta sittemmin on mahdollista, että opiskelija voi halutessaan keskittyä hiomaan yhteistyötä tietyn ratsun kanssa. Opintojen loppupuolelle on suunnitteella ns. valmennuskurssi, jossa kullekin lukiolaiselle asetetaan oma tavoite (esim. jokin taso koulussa tai esteissä). Varsinkin tässä vaiheessa ratsastetaan enimmäkseen tietyllä, itselle parhaiten soveltuvalla ratsulla. Pyrimme kuuntelemaan opiskelijoiden toiveita. Halutessaan opiskelija voi myös saada hoidettavakseen jonkun tietyn hevosen, jonka hoidosta ja varusteista hän etupäässä vastaa.

    T: Miila

    VastaaPoista
  3. Pystyykö noilla hevoskursseilla siis hyväksilukea pakollisiakursseja vai onko hevoskurssit pakollistenkurssejen lisäksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syventäviä ja soveltavia kursseja voi hyväksilukea, mutta lukion pakolliset kurssit pitää suorittaa kaikki. Yhteensä kursseja pitää siis tulla vähintään 75. :)
      T: Miila

      Poista
  4. Onko tänne mitään pääsykokeita/haastattelua?
    Monta opiskelijaa otatte lukioonne?
    Miten karsitte lukiolaisia, kun keskiarvovaatimus on noin matala ja hakijoita varmasti monta, näin hyvien puitteiden takia?

    VastaaPoista
  5. Miten ratsastuslinjalle haetaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linjalle hakeudutaan samalla tapaa kuin muihikin lukioihin Opinpolun kautta oikealla koodinumerolla. Laitan tammikuussa lisätietoa hakeutumisesta :)

      Poista
    2. Laitan tänne sivuille viimeistään ensi viikolla kirjallisen ohjeen Opinpolun kautta hakeutumiselle. Tässä vaiheessa kerrottakoon, että ratsastuslinjalla on oma koodinsa Opinpolussa. Lisäksi hakija pyytää esim. ratsastuksenopettajaltaan vapaamuotoisen lausunnon harrastuneisuudesta. Laadin tätä varten lähiaikoina pienen ohjeen, jossa käy ilmi, mitä lausunnossa tulisi olla. Lausunto lähetetään paperiversiona koulun osoitteeseen. Laitan tästä tosiaan ohjeet lähempänä.
      - Miila

      Poista
  6. Onko tänne mitään pääsykokeita/haastattelua?
    Pääsyvaatimuksena on keskiarvo ja lausunto harrastuneisuudesta. Lausunnon voi kirjoittaa esimerkiksi oma ratsastuksenopettaja. Huippuratsastaja ei tarvitse olla, mutta olisi hyvä, jos hakijalla olisi ennakkoon edes jonkin verran hevoskokemusta.

    Monta opiskelijaa otatte lukioonne? Syksyllä 2014 aloittavalle kurssille mahtuu yhteensä 30 opiskelijaa, mutta osa hakijoista tulee yleislinjalle. Ratsastuslinjan opiskelijamääräksi on arvioitu noin 10 aloittavaa opiskelijaa vuosittain. Hakijamäärän perusteella lukua voidaan toki miettiä uudelleen.

    Miten karsitte lukiolaisia, kun keskiarvovaatimus on noin matala ja hakijoita varmasti monta, näin hyvien puitteiden takia?

    Toivottavasti kaikki halukkaat pääsevät mukaan. Hakukriteereistä on tulossa tammikuussa lisäinfoa, mutta alustavasti sanoisin, että keskiarvon lisäksi hakijan motivaatio ja halu opiskella monipuolisesti hevosen hoitoa ja ratsastusta ratkaisee.
    T: Miila

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli ei kannata laskea sen varaa että pääsis kaverin kanssa ratsastuslinjalle? Pitkä matka kotiin, niin kaveri kämppiksenä ois kyllä ollu kiva :/

      Poista
    2. Jos teidän molempien keskiarvo on 7 tai enemmän, kannattaa kyllä hakea. Lähtökohtaisesti yritämme ottaa kaikki halukkaat mukaan :) Halu oppia on kaikkein tärkeintä. Autamme kimppakämpänkin etsinnässä.
      -Miila

      Poista
    3. Tarkennuksena: ratsastuslinjan sisäänottomääräksi on päätetty 15 aloittavaa opiskelijaa syksyllä 2014.

      Poista
  7. Tuolla Kirjonummen tallin sivuilla mainittiin, että " Vähintään kolmesti kuukaudessa ratsastavien tulee olla SRL:n jäseniä, tai heidän on hankittava Ratsastajainliiton Green Card vakutusturvan takaamiseksi" niin pitääkö myös ratsastuslinjalle hakevilla olla jäsenyys tai Green Card? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän täytyy luvata vastaus vasta tammikuussa, kun koulut jälleen alkavat. Mielestäni koulun vakuutus kattaa kouluaikana tapahtuneet vahingot, mutta tietysti myös ratsastuskoulun säännöt tulee huomioida. Säännöllisesti ratsastaville voi kyllä suositella SRL:n jäsenyyden hankkimista joka tapuksessa. Palaan asiaan parin viikon sisällä :)
      - Miila

      Poista
    2. Koska ratsastuslinjalle hakeutuvalta toivotaan harrastuneisuutta, katsomme, että hakijan olisi hyvä kuulua johonkin seuraan lukion alkaessa. Hakija voi valita seuransa itse. Kuhmoisissa toimiva Kuhmoisten kopse on myös aktiivinen ja kiva seura :) Opiskelijat ovat vakuutettuja koulun puolesta kouluajalla ratsastaessaan. Seuraan kuulumisesta on se etu, että opiskelija saa SRL:n vakuutuksen myös vapaa-ajalla hevostellessaan. Lisäksi opintoihin voi kuulua esimerkiksi seurakisoihin osallistumista tai ratsastusmerkien suorittamista, mikä luonnollisesti edellyttää seuraan kuulumista.
      T: Miila

      Poista
  8. Minne toi ratsastuksenopettajan lausunto pitäs sit lähettää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitan tarkat ohjeet, kun koulut alkavat ensi viikolla. Yhteishaussa joka tapauksessa haetaan koulun koodinumerolla ja lausunto lähetetään koululle. Palaan siis asiaan :)

      Poista
    2. Lausunto lähetetään koulun osoitteeseen paperiversiona. Yheishaku alkaa vasta maaliskuussa, joten lausunnon kanssa ei ole mikään kiire. Laadin sitä varten ohjeet lähiaikoina.
      - Miila

      Poista
  9. Minkä verran suunnilleen olisi vuokra solussa tai kimppakämpässä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vapailla markkinoilla vuokrahinnat Kuhmoisissa ovat noin 7-10 euroa neliöltä. Näin ollen esim. 60 neliön asunto keskustan alueella maksaa noin 400 euroa/ kk. Jos esim. tällaisen asunnon muuttaa kimppakämpäksi, maksaa asuminen 100-200 euroa rippuen, onko asukkaita 2, 3 vai 4. Kunta pyrkii järjestämään edullisia asuntoja opiskelijoille tarpeen mukaan. Sanoisin, että edullisimmillaan voi kimppakämpässä selvitä alle satasella kuussa. Opiskelijan täytettyä 17, maksaa Kela 80% vuokrasta aina n.250euroon saakka. T: Miila

      Poista
    2. Kuuluuko vuokran hintaan sähkö, vesi, jne.?

      Poista
    3. Tämä riippuu ihan sopimuksesta. Kerrostaloissa sähkö ja vesi ovat kyllä melko edullisia. Lämmitys taitaa kuulua vuokraan poikkeuksetta.

      Poista
    4. Onko asunnot valmiiksi kalustettuja?

      Poista
    5. Ja pitääkö vuokraa maksaa myös kesöloman aikana, vaikka ei kesää siellä viettäisikään?

      Poista
    6. Hyviä kysymyksiä :) Asuntoasioita kartoitetaan kunnan puolelta sen jälkeen, kun tiedetään hakijoiden määrä ja asuntojen tarve. Koulun yhteydessä on yksi kalustettu asunto johon mahtuisi ainakin jokunen opiskelija. Asunto on valmiiksi kalustettu ja siitä ei varmastikaan peritä maksua kesän ajalta. Mikäli tarvetta on, saattaa kunta saneerata joitakin vuokra-asuntoja soluiksi. Kalustuksesta en osaa vielä sanoa, mutta uskon, että se on järjestettävissä. Soluasunnossa pyritään suhteellisen edulliseen vuokrahintaan. Todennököisesti vuokran joutuisi maksamaan myös kesältä, koska asuntoa ei voisi vuokrata eteenpäin kymmenen viikon kesäloman ajaksi. Vapailta markkinoilta eli yksityiseltä vuokranantajalta asuntonsa vuokraavat joutuvat myös maksamaan vuokraa myös niiltä ajoilta, kun eivät asuntoa käytä. Vaihtoehtona on toki se, että irtisanoo asuntonsa keväällä, mutta silloin ei ole takeita, että samaan asuntoon pääsisi takaisin.
      T: Miila

      Poista
  10. Onko toi 10-15 hevoskurssia joka vuosi, vai kuuluko 10-15 hevoskurssia koko kolmeen vuoteen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 10-15 kurssia kuuluu koko lukioaikaan. Yhteensä kaikkia kursseja suoritetaan 75. Ensimmäisenä ja toisena vuonna suoritetaan yleensä noin
      30 kurssia ja viimeisenä vuonna loput(+yo-kirjoitukset). Yksi lukiokurssi tarkoittaa laskennallisesti noin 36 oppituntia.

      T: Miila

      Poista
  11. Mitä jos haluaa päästä kaverinkaa kämppikseks, mutta jompikumpi ei pääse sisään ??Saako kimppakämpässä olla koira ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoisin, että kaikki halukkaat pääsevät kyllä mukaan, jos keskiarvoraja ylittyy :) Lemmikkieläinten pitäminen riippuu siitä, mistä kautta asunto on vuokrattu. Ainakin kunnan vuokra-asunnoissa saa olla lemmikkejä ja jos muilla kimppakämpässä ei ole mitään sitä vastaan, uskoisin että koira on tervetullut useimpiin asuntoihin. Koulun yhteydessä olevaan asuntoon (1kpl) ei tietääkseni saa ottaa koiraa.
      T: Miila

      Poista
  12. Miten Kuhmoisii pääsee helpoite julkisilla Helsingistä?

    VastaaPoista
  13. Mielestäni Helsinkiin menee suoraan bussi. Olisiko peräti pikavuoro. Tämä lienee suorin reitti. Jämsään pääsee myös junalla, mutta sitten pitää vielä Jämsästä tulla bussilla puolisen tuntia.
    T: Miila

    VastaaPoista
  14. Helsinki -Kuhmoinen on todella hyvät yhteydet. Pika- ja erikoispika useita vuoroja päivässä, mutta ei junalla juuri kannata Tampereen kautta reissailla, paitsi jos bussit ei jostakin syystä... Tervetuloa kouluun Kuhmoisiin! t. mummo ja pappa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Entä jos menee Helsingistä Jämsään junalla ja Jämsästä bussilla Kuhmoisiin?
      Paljonkohan toi bussi Helsingistä Jämsään maksaa?

      Poista
    2. Korjaan, paljonkohan bussi Helsingistä Kuhmoisiin maksaa* ?

      Poista
    3. Tiiättekö yhtään paljonko se bussilippu maksaa? Ja millon siellä on avoimet ovet? Vai voiko millon vaa tulla tutustumaan?

      Poista
    4. Moikka!
      matkahuollon sivuilta voi katsella bussivuoroja ja hintoja. http://matkahuolto.fi/fi/

      Jämsä-Kuhmoinen bussimatka maksaa reilun kympin.

      Kotoa käsin lukiota käyvä on oikeutettu tietyin ehdoin myös koulumatkatkatukeen. Lisätietoja: http://www.kela.fi/koulumatkatuki

      Varsinaisesta avoimien ovien päivää ei ole suunnitteella, mutta esitelemme lukiota mielellämme kaikille halukkaille. Ajasta voi sopia laittamalla vaikka sähköpostia: miila.mantsinen@kuhmoinen.fi tai jaana.hartus@kuhmoinen.fi (rehtori)

      T: Miila

      Poista
  15. Voiko ratsastuslinjan opiskelija halutessaan alkaa käydä valmennuksissa? Jos voi paljon valmennus maksaa kerralta ja monta ratsukkoa yhdessä valmennusryhmässä on? Entä voiko toisen lukion tarjoamista ratsatustunneista ottaa valmennukseksi? Entä onko ratsastuslinjalla opiskelevan mahdollista kilpailla Kirjonurmen tallilla tai sen hevosilla ulkopuolisissa kilpailuissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!
      Ainakin ratsastuskoulun asiakkaat käyvät valmennuksissa ratsastuskoulun hevosilla, joten sopivan hevosen löytyessä voivat lukiolaisetkin varmasti valmentautua. Tällä hetkellä tallilla valmentaa Seppo Laine, Ville Kulkas ja ratsastuspilatesta opettava Aira Toivala. Valmentajat veloittavat 30-34 euroa tunti. Ryhmissä on 3-4 ratsukkoa. Päälle tulee tietääkseni hevosen vuokra, mutta siitä minun pitää kysyä tallin omistajalta vielä tarkempia tietoja.

      Lukion tarjoamat ratsastustunnit opettaa ratsastuksen opettaja Meija Lahtinen. Opiskelijat ratsastavat pienissä ryhmissä niin esteitä kuin kuluakin. Käytännössä tunnit ovat varmasti melkolailla valmennusten kaltaisia, koska tunneilla on yleensä vain noin viisi ratsukkoa. Meija on yhtä näyttökoetta vaille master-tasoinen opettaja, joten senkin puolesta tunnit ovat varmasti ihan tehokkaita :)

      Kilpailuasioista minun pitää kysyä huomenna Meijalta ja Miialta, jotka omistavat tallin. Oma ratsastusseuramme järjestää kisoja muutaman kerran vuodessa ja niissä opiskelijat voivat ainakin kilpailla. Palaan siis asiaan.
      T: Miila

      Poista
    2. Kilpailemisesta tarkennan vielä, että lukion puitteissa opiskelija voi kilpailla Kirjonurmen tallilla pidettävissä seura- ja harjoituskisoissa.

      Yksityishenkilönä opiskelija voi toki sopia muuta, jos sopiva hevonen, kuljetukset ym. järjestyy, mutta nämä ovat aina talliyrittäjien kanssa erikseen sovittavia asioita.

      T: Miila

      Poista
  16. Kuinka usein tunneilla hypätään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippuu paljon kurssista ja ratsastajien tasosta. Säännöllisesti kuitenkin.

      Poista
  17. Tossa yhteishaun demossa on noi valmentajan yhteistiedot ja valmennusryhmä kohdat, niin pitääkö niihin laittaa ratsastuksen opettajan tiedot jos ei käy valmennuksessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Niihin kohtiin ei tarvitse laittaa mitään. Jostain syystä ainakin tuossa demossa tulee automaattisesti nuo urheilusaavutukset eikä niitä tosiaan tarvitse täyttää ollenkaan, koska hakija lähettää koululle lausunnon harrastuneisuudestaan. Kiitos hyvästä kysymyksestä! :)
      T: Miila

      Poista
  18. Hei! Entä jos on nyt lukion ykkös luokalla mutta haluaisi vaihtaa ensi syksynä tänne lukioon , pitääkö ykkös luokka käydä uudelleen vai miten homma toimii?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei varmasti tarvitse :) Kannattaa kuitenkin kysellä omalta opolta, tapahtuuko vaihtaminen yhteishaun kautta vai mieten?
      T: Miila

      Poista
  19. Saako oman hevosen tuoda siis Kirjonurmelle täysihoitoon, tai muulle tallille kuhmoisissa? Voiko omalla hevosella käydä vaikka toisen tunnin viikon ratsastustunneista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tallipaikkoja on vapaana, niin tottakai saa tuoda hevosensa Kirjonurmelle. Tallivuokra täysihoidolla on 350 euroa kk/sis. maneesin käytön. En osaa sanoa mikä on hintataso maneesittomilla talleilla, mutta voisin kuvitella että parin sadan luokkaa kuussa. Jos hevonen asuu Kirjonurmella, voi omalla hevosella ratsastaa vaikka molemmat tunnit, mutta toki on täysin opiskelijan valittavissa, käyttääkö hän omaa vain ratsastuskouluhevosta tunneilla.

      T: Miila

      Poista
  20. monta tutustujaa oli mukana tiistaina?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!
      Tiistaina meillä kävi yhteensä kaksi tutustujaa, joista toinen tuli jo päivällä. Varsinaisessa infotilaisuudessa oli lisäksi muutamia asiasta kiinnostuneita kuntalaisia ja koulun omia ysiluokkalaisia saamassa lisää tietoa ratsastuslinjasta. Samana päivänä kuvasimme muuten pätkän Ylen Keski-Suomen uutisiin, joten ensi tai seuraavalla viikolla kannattaa katsoa paikallisuutiset Yhteensä tutustujia on käynyt viisi ja lisäksi yhteydenottoja sähköpostitse ja puhelimitse on tullut tosi mukavasti.

      Olemme muuten viikon 9 lomalla, mutta sen jälkeen voi taas tulla tutustumaan!

      T: Miila

      Poista
  21. Onko lukion yhteydessä oleva asuntola solukämppä? Kuinka isoja noi asuntolan kämpät on ja paljon vuokra kuukaudessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,

      Meillä ei ole varsinaista asuntolaa, mutta edullisia asumimuotoja kyllä löytyy. Yksiön voi saada noin 300 eurolla kuussa ja kaksion noin 400 eurolla. Jos on valmis jakamaan asunnon, vuokrahintakin tietysti pienenee. Kämppiksiä on varmaan tarjolla :) Jos asunnontarvitsijoita on paljon, saattaa kunta muuttaa pari asuntoa ns. soluiksi, mutta tästä ei ole vielä tietoa. Kopioin tuosta ylhäältä tekstin alle:

      "Vapailla markkinoilla vuokrahinnat Kuhmoisissa ovat noin 7-10 euroa neliöltä. Näin ollen esim. 60 neliön asunto keskustan alueella maksaa noin 400 euroa/ kk. Jos esim. tällaisen asunnon muuttaa kimppakämpäksi, maksaa asuminen 100-200 euroa rippuen, onko asukkaita 2, 3 vai 4. Kunta pyrkii järjestämään edullisia asuntoja opiskelijoille tarpeen mukaan. Sanoisin, että edullisimmillaan voi kimppakämpässä selvitä alle satasella kuussa. Opiskelijan täytettyä 17, maksaa Kela 80% vuokrasta aina n.250euroon saakka. T: Miila"

      Kuulin viime viikolla vapaista, pienistä asunnoista terveyskeskuksen lähellä. Niissä vyokrahinnat ovat todella edullisia (tietääkseni vain parissen sataa kuussa), mutta tarkkoja hintoja en tiedä. Näitäkin asuntoja tullaan varmasti tarjoamaan ratsastuslinjalaisille.

      Poista
  22. Hei ilmottakaa ittenne vaikka tänne jotka ootte hakeneet ykkösvaihtoehtona tähän lukioon ratsastuslinjalle ! Ois kiva jutella ja tutustuu :)

    VastaaPoista
  23. Monissa kouluissa alkaa muuten yhteishaut vasta viikolla 10. Mutta hyvä idea tutustua jo etukäteen! Ehkäpä kämppistä vailla olevatkin löytävät toisensa :)

    VastaaPoista
  24. Onko kisaaminen pakollista? Joissain ratsastuslukioissa näin on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole pakollista, mutta harjoitus- tai seurakisojen avulla on hyvä seurata omaa kehitystä. :)

      Poista
  25. Pitääkö lukiolle lähettää yhteishaun aikana joku aineenvalintakortti, kun en löydä semmosta tähän kouluun mistään netistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainevalintakortti lähetetään koululle, mutta ei sillä mikään hengenhätä ole. Tarkoituksena on saada alustava kuva siitä, millaisista kursseista hakijat ovat kiinnostuneet. Lopulliset valinnat tehdään sitten syksyllä. Ainevalintakortin voi tulostaa muistaakseni opintopolusta, mutta laitan sinulle huomenna tähän tarkan linkin, josta sen löytää. Saattaa olla, että kortti tuli/tulee nettiin vasta tällä viikolla, enkä itsekään tullut kysyneeksi tarkemmin, mistä sen sai tulostaa. Olemme lähettäneet ainevalintakortteja joillekin halukkaille myös postissa. Ne saapuvat alkuviikosta. Jos laitat minulle osoitteesi sähköpostitse (miila.mantsinen(a)kuhmoinen.fi), niin voin pyytää opoa laittamaan kortin tulemaan. :)

      T: Miila

      Poista
    2. http://www.peda.net/veraja/kuhmoinen/yhtenaiskoulu/opetus

      Poista
  26. Jos ei ole minkäänlaisia kopseen tai muun sellaisen vakuutuksia, vaan vain koulun, niin voiko olla ettei minua hyväksytä lukioon? Onko ratsastuslukiosta mahdollista siirtyä normaalilukioon jos opinnot kärsivät?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vakuutuksen ehtii ottaa koulujen alkuun mennessä eli kyllä tulet hyväksytyksi ilmankin, jos muuten ehdot täyttyvät :) Ratsastuslinjalta voi maniosti siirtyä yleislukioon, jos se tuntuu hyvältä vaihtoehdolta.

      T: Miila

      Poista
  27. Hei!
    Onko täysi-ikäisellä mahdollisuutta hakeutua tai päästä rastsastuslukioon?
    Olen 21-vuotias ja valmistun keväällä ammattikoulusta. Ratsastuslukio kuulostaisi ihanalta vaihtoehdolta toteuttaa kaksi unelmaani: Ylioppilastutkinto sekä vanhan rakkaan ratsatusharrastuksen herättely.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Pauliina! Anteeksi, etten huomannut kommenttiasi aikaisemmin. Kysymys on hyvä, mutta niin vaikea, että joudun kysäisemään nyt joltain viisaammalta (rehtorilta) miten tuo toisen tutkinnon jälkeen hakeutuminen menee. Lupaan palata asiaan tällä viikolla :) T: Miila

      Poista
    2. Hei! Olen ollut sähköpostitse yhteydessä Opintopolku.fi-sivuille, mutta vielä en ole saanut kysymykseesi vastausta. Mielestäni hakeutumisessasi ei pitäisi olla mitään ongelmaa, mutta kerron vielä tarkemmin, kunhan vastaavat tuolta sivustolta. T: Miila

      Poista
    3. No niin. Sain lopultakin vastauksen kun kysyin toistamiseen. Lukioomme hakeutumisellasi ei ole mitään estettä. Eli tervetuloa vaan! :)

      Poista
  28. Hei,voiko ratsastustunneille osallistua omalla hevosella? Luin että tunnit ovat ilmaisia pitääkö paikkansa? Lisäksi haluaisin tietää onko lähellä mitään muita talleja joihin kuitenkin matka on senverra lyhyt että tunneille pääsisi hevosen kanssa kävellen?:)

    VastaaPoista
  29. Moikka! Lukion ratsastustunnit (2x viikossa) ovat ilmaisia ja niihin saa osallistua omalla tai vuokrahevosellaankin halutessaan. Kuhmoisissa on toinenkin ratsastustalli, mutta sinne on kylältä kyllä tietääkseni joku 10-15 km. Itse pidän hevostani lukion yhtestyötallilla eli Kirjonurmen tallilla ja käyn välillä ihan tavallisilla ratsastuskoulutunneilla. Ne maksavat omalla hevosella vain 10e/h ja kymmenen kerran kortti on 70e. Ryhmät ovat pieniä. En muista että koskaan olisi ollut kuutta enempää hevosia ainakaan minun tunneillani. Maneesin käyttö tietenkin sisältyy tallivuokraan. T: Miila

    VastaaPoista
  30. Minkä hintainen on tallivuokra lukiolaisen hevoselle?:) ja mitä kuluja opiskelialle tulee asumisen lisäksi?

    VastaaPoista
  31. Moikka! Tallivuokra Kirjonurmen tallilla on täysihoidolla 350 e sis. maneesin. Vuokra tosin taitaa noista 20 eurolla kuukaudessa tässä kevättalvella. Lisätietoja löydät http://www.kirjonurmentalli.net/index.html.

    Asumisesta tulee opiskelijalle tosiaan kuluja riippuen asumismuodosta, mutta kouluun ja tallille pääsee hyvin pyörällä tai kävellen, joten bussikortteja tms. ei Kuhmoisissa liikkumiseen tarvita. Meillä lukiolaiset saavat myös oppikirjat koululta lainaan. Vain kielten työkirjat pitää ostaa itse. Kirjojen lainauksesta peritään lukion alussa 50 euron pantti, josta saa 30 euroa takaisin. Lukiokirjat ovat oikeasti aika arvokkaita, joten parikymppiä on pieni hinta kirjoista. Todellisuudessa yksi kirja maksaa helposti 25-30 euroa ja kolmessa vuodessa kirjoihin saa uppoamaan jopa 2000 euroa. Kaikki lukiolaiset saavat käyttöönsä mys henkilökohtaiset läppärit.

    Ratsastus- ja hevoskurssit ovat muiden lukiokurssien tavoin ilmaisia ratsastuslinjalaisille :)

    VastaaPoista