keskiviikko 30. elokuuta 2017

Kuulumisia ja ARVONTA!

Ratsastuslukion aloitti tänä vuonna ennätyksellisen pieni porukka, koska osa valituista ei syystä tai toisesta voinut opiskeluja aloittaa.  kivan kokoinen ykkösryhmä meitä kuitenkin on.  Lukion aloitti hieman miesvoittoinen 17 opiskelijan ryhmä, jotka näyttivät ainakin elokuun ryhmäytymisleirillä sujahtavan vanhaan porukkaan varsin sulavasti :D



Meillä muuten avattiin kesällä myös instagram-tili nimellä Ratsastuslukio Kuhmoinen. Käykäähän kurkkamassa.

Lukiomme oli hienosti edustettuna myös ratsastuskouluoppilaiden mestaruuskisoissa Lahdessa, jossa kakkosluokalla opiskeleva Vilma Nurminen ratsasti upeasti hopeaa lukion opetushevosella Arttu-Patulla.

Näissä mestaruuskisoissa meillä oli pieni arvontapiste, jossa jaoimme esitteitä ja oli mahdollisuus osallistua tehotreenipäivän arvontaan. Palkinto sisältää kaksi tehokasta ratsastustuntia, teoriatunnin ja lounaan Kirjonurmen tallilla. Arvonta suoristetaan marraskuun lopussa ja ilmoitamme voittajalle henkilökohtaisesti.

Jos haluat osallistua arvontaan, niin se on mahdollista myös täällä blogissa. Kirjoita kommenttiboxiin ainakin koko nimesi sekä jokin yhteystieto, josta voimme sinut tavoittaa (esim. sähköpostiosoite).

Mukavaa syksyä kaikille!