torstai 22. helmikuuta 2018

Yhtä juhlaa

Kevättalvi on mennyt taas perinteisten juhlallisuuksien merkeissä. Ensin potkittiin abiturientit lukulomille viikko takaperin ja seuraavana päivänä nautittiin upeasta pukuloistosta ja huippuunsa hiotuista koreografioista, kun lukion kakkoset tai seniorit niin kuin meillä sanotaan, pyörähtelivät itsensä koulun vanhimmiksi. Iltatilaisuuden kruunasi huikea Wanhojen oma tanssi



Kannattaa katsoa koko video yllä olevan linkin takaa, vaikka kuvaaja ei ollutkaan ihan parhaaalla mahdollisella tavalla asemoitunut. Yritän lisätä kuvia lähipäivinä.

Reilun kuukauden päästä, kun kirjoitusurakka on selätetty, otamme abien kanssa siivet allemme ja matkaamme keväiseen Budapestiin. Myös omien ykkösten kanssa alkavat matkahaaveet tuntua entistä realistisemmilta. Pelkän syksyn rahankeräyksen saldo oli nimittäin yli 2000 euroa! Ehkä suuntammekin sitten abivuonna kauemmaksi kuin mikään ryhmä kuunaan!

Wanhojen iltajuhlan kahviosta vastasivat lukion ykköset ja taas ropisi rahaa leirikoulukassaan :)

Muutenkin pieni lukiomme jaksaa porskuttaa mukavasti kohti talvilomaa. Lukiolaisten kesinäinen henki tuntuu olevan erinomainen. Moni opettajakin on ihan ihmetellyt, että mistä näitä mahtavia nuoria meille oikein onkin siunaantunut. Valioyksilöitä jokainen!

Huomenna perjantaina vietetään talviliikuntapäivää. Osa lähtee Himokselle laskettelemaan ja osa jää koululle, jonne meitä saapuu opastamaan ihkaoikea sirkuskoulu. Katsotaan, jos siitäkin saataisiin vähän kuvamateriaalia.

Yhteishakukin on alkanut ja tutustujia meillä on käynyt kiitettävästi. Ehkä voisimme innostaa ratsastuslinjalaiset taas kirjoittamaan kuulumisiaan tännekin pitkästä aikaa, niin meille tulevat saisivat tuoreita kuulumisia. Kertokaapas mitä haluaisitte tietää opiskelusta ratsastuslukiossa?

Mukavaa kevään odotusta kaikille!