tiistai 7. huhtikuuta 2020

Poikkeuksellinen kevät

Kuhmoisten yhtenäiskoulun lukiossa, niin kuin muuallakin Suomessa eletään poikkeuksellisia aikoja. Suomeenkin rantautunut Korona-virus siirsi opiskelijat opiskelemaan kotoaan käsin.

Muutaman viikon etäopiskelun jälkeen tuntuu kuitenkin, ettei tilanne ole niin huono, miltä olisi voinut luulla. Koulun tarjoamat tietokoneet jokaiselle opiskelijalle varmistivat, ettei kenenkään opiskelu ainakaan jää laitteista kiinni. Olemme saaneet iloksemme havaita, että  opiskelijoiden ja opettajien digiosaaminen, sähköiset aineistot ja hyvät ohjelmat mahdollistavat edelleen oikein laadukkaan opiskelun ja kurssit ovat edenneet normaalisti.

Myös ratsastamaan pääsee edelleen pienin muutoksin aikaisempaan. Tunneille otetaan vain max. neljä ratsukkoa ja hevoset laitetaan kuntoon ilman lähikontakteja ihmisten kanssa. Kevään edetessä on päästy ratsastamaan ulkokentällä ja maastossa, mikä on hyvää vastapainoa koneella istumiselle.

Pienellä paikkakunnalla on paljon rauhallisia metsäpolkuja ja ulkona pääsee olemaan ilman joutumista virukselle alttiiksi. Toivomme kaikille paljon jaksamista näissä poikkeusolosuhteissa elämisen kanssa.

Toivottavasti pääsemme kaikki pian palaamaan normaaliin arkeen. Pysykää terveinä!