Kuhmoisten yhtenäiskoulun lukiossa, niin kuin muuallakin Suomessa eletään poikkeuksellisia aikoja. Suomeenkin rantautunut Korona-virus siirsi opiskelijat opiskelemaan kotoaan käsin.
Muutaman viikon etäopiskelun jälkeen tuntuu kuitenkin, ettei tilanne ole niin huono, miltä olisi voinut luulla. Koulun tarjoamat tietokoneet jokaiselle opiskelijalle varmistivat, ettei kenenkään opiskelu ainakaan jää laitteista kiinni. Olemme saaneet iloksemme havaita, että opiskelijoiden ja opettajien digiosaaminen, sähköiset aineistot ja hyvät ohjelmat mahdollistavat edelleen oikein laadukkaan opiskelun ja kurssit ovat edenneet normaalisti.
Myös ratsastamaan pääsee edelleen pienin muutoksin aikaisempaan. Tunneille otetaan vain max. neljä ratsukkoa ja hevoset laitetaan kuntoon ilman lähikontakteja ihmisten kanssa. Kevään edetessä on päästy ratsastamaan ulkokentällä ja maastossa, mikä on hyvää vastapainoa koneella istumiselle.
Pienellä paikkakunnalla on paljon rauhallisia metsäpolkuja ja ulkona pääsee olemaan ilman joutumista virukselle alttiiksi. Toivomme kaikille paljon jaksamista näissä poikkeusolosuhteissa elämisen kanssa.
Toivottavasti pääsemme kaikki pian palaamaan normaaliin arkeen. Pysykää terveinä!
tiistai 7. huhtikuuta 2020
lauantai 3. elokuuta 2019
Tervetuloa kouluun to 8.8 klo 9!
Tiedoksi opiskelijalle
ja huoltajille:
Kuhmoisten lukiolaiset ryhmäytyvät to-pe 8.-9.8 Särsjärven leirikeskuksessa noin 25km päässä koululta.
Ryhmäytyminen alkaa torstaina noin klo 18 ja opiskelijoiden toivotaan pääsevän
perille ja takaisin omilla kimppakyydeillä. Mikäli kyytiä ei ole, ilmoita siitä
ryhmänohjaajalle, niin järjestämme kyydin. Ryhmäytyminen päättyy perjantaina
iltapäivällä.
Koulun säännöt ovat voimassa koko ryhmäytymisen ajan. Paikan
päällä on mahdollista uida ja saunoa. Koulu tarjoaa ruoat, mutta halutessaan
opiskelijat voivat tuoda myös omia eväitään. Erityisruokavalioista voi vielä
olla yhteydessä ryhmänohjaajaan, mutta koulun keittiölle ilmoitetut poikkeukset
on huomioitu koululta tulevissa eväissä.
Mukaan kannattaa ottaa:
- Makuupussi ja aluslakana tai lakanat.
-
pyyhe ja uima-asu
-
henkilökohtaiset hygieniatarvikkeet ja lääkkeet
-
lämmintä vaatetta illaksi
Poissaoloista on ilmoitettava etukäteen wilmassa,
sähköpostitse tai puhelimitse ryhmänohjaajalle.
Miila Pitkäranta: (miila.pitkaranta@kuhmoinen.fi)
p. 050 339 7945
Leirikeskuksen osoite on: Hämeenlinnantie
357, 17500 Padasjoki
keskiviikko 23. tammikuuta 2019
Yhteishaku lähestyy!
Tervetuloa
Kuhmoisten lukion ratsastuslinjaa esittelevälle sivulle! Ratsastajille
suunnattu linjamme aloitti toimintansa syksyllä 2014 ja opiskelijaksi
hakeudutaan
kevään yhteishaussa. Lukiomme toimii yhteistyössä SRL:n hyväksymän Kirjonurmen tallin kanssa.
Kuva: Tuomas Martikainen
Kuhmoisten yhtenäiskoulun lukio on pieni ja idyllinen, jo vuonna 1962 perustettu lukio, joka toimii modernissa opetusympäristössä aivan Kirjonurmen tallin lähettyvillä. Koulun ja tallin välimatka on vain noin 700 m! Tavallisten lukiokurssien ohella voit suorittaa 10-15 hevoskurssia, joista ratsastusta on 5-6 kurssia. Käytännössä opiskelut sisältävät siis kaksi ilmaista ratsastustuntia viikossa koko lukio-opintojen ajan. Hevoskursseilla voit opiskella ratsastuksen lisäksi myös mm. hevosen anatomiaa, ruokintaa ja terveydenhoitoa. Opiskelu ratsastuslinjalla on opiskelijalle maksutonta. Lisäksi tarjoamme opiskelijoiden käyttöön ilmaiset oppikirjat sekä kannettavat tietokoneet opintojen ajaksi.Keskiarvorajamme on 7.

Ratsastuksen
sekä hevosaineiden opettamisesta lukiossamme vastaa ratsastuksenopettaja Meija
Lahtinen sekä ratsastuksenopettajaksi valmistuva Miia Lahtinen.
Erinomaisella
paikalla sijaitseva Kuhmoinen on vireä kunta Keski-Suomessa.
Tänne on helppo tulla mistä vain. Kartta.
- Tampereelta 85km.
- Lahdesta 80 km.
- Jyväskylästä 97 km.
- Helsingistä 185 km.
Uusille
opiskelijoille on tarjolla edullisia asuntoja lukion ja tallin läheisyydessä.
Vieraile Kuhmoisten lukion Peda.net-sivuilla.
Vastaamme mielellämme kysymyksiin! Voit lisätä kysymyksen kommenttiboxiin tai opinto-ohjaajan sähköpostiin (jari.rasanen(at)kuhmoinen.fi. ).
Voit myös soittaa. Yhteystiedot löydät yllä olevan pedanet-linkin takaa. Lisää apua löydät ohjeita hakeutujalle -välilehdeltä.
Tervetuloa opiskelemaan!
Tervetuloa opiskelemaan!
torstai 15. marraskuuta 2018
Millaista on opiskella ratsastuslukiossa?
Tätä kysyttiin lukiolaisten omassa fb-ryhmässä ja viimeistä vuotta opiskeleva Iida-Kaisa lupautui vastaamaan.
"
"
Opiskelen Kuhmoisten lukion ratsastuslinjalla nyt kolmatta
vuotta. Koulua minulla on jäljellä enää muutama kuukausi. Ratsastuslinja eroaa
tavallisesta lukiosta siten, että meillä on tavallisten kurssien lisäksi
mahdollisuus ottaa ratsastuskursseja ja teoriakursseja. Ratsastamaan pääsee
noin kaksi kertaa viikossa ja teoriatunneilla käsittelemme esimerkiksi hevosen
ruokintaa, jalostamista ja hoitamista. Lukioomme voi hakea kaikentasoiset
ratsastajat.
Olen pitänyt kovasti ajastani Kuhmoisissa. Paikkakunta oli
minulle entuudestaan tuttu, sillä äitini on täältä kotoisin ja olemme
viettäneet paljon aikaa äidin lapsuudenkodissa. Sopeutuminen oli tästä syystä
helppoa. Asuin myös ensimmäisen kouluvuoden ystäväni kanssa samassa asunnossa,
joten jos omilleen muuttaminen tuntuu liian jännittävältä, kannattaa kokeilla
asumista kaverin kanssa. Vuokrat ovat täällä erittäin edullisia, keskimäärin
~300 euroa. Kaverin kanssa asuminen tulee todennäköisesti vielä halvemmaksi.
Vaikka kyseessä on pieni paikkakunta, bussiyhteydet ovat melko toimivia
esimerkiksi Helsinkiin, Lahteen ja Jyväskylään. Oma auto on kylläkin tullut
tarpeeseen, mutta siitä huolimatta kuljen silloin tällöin bussilla vanhempieni
luo viikonloppuisin ja lomilla.
Meillä on pieni lukio, joka on mielestäni hyvä asia
esimerkiksi ryhmäkokojen kannalta. Olen aina saanut hyvää opetusta niin
tavallisilla kursseilla kuin hevoskursseilla. Ratsastustunneilla on
ratsastamassa korkeintaan viisi henkilöä, useimmiten noin kolme.
Ratsastusta olen harrastanut noin kymmenen vuotta. On hienoa,
että pääsen ratsastamaan lukion ohella ilmaiseksi. Jos olisin lähtenyt muualle
lukioon, olisin todennäköisesti joutunut luopumaan hevosharrastuksesta, koska
kalliiden lukiokirjojen, läppärin (jotka myöskin ovat meidän lukiossamme
ilmaisia) ja muiden kulujen takia minulla ei olisi varaa ratsastustunteihin.
Tallilla järjestetään silloin tällöin kilpailuja, joihin lukiolaiset saavat
osallistua ilmaiseksi.
Tallin hevosista löytyy varmasti jokaiselle joku luotettava
ratsu. Hevoset ovat osaavia ja turvallisia. Meija ja Miia ovat loistavia
opettajia ja neuvovat aina jos on jotain kysyttävää. Myös tallin henkilökunta,
yksityishevosten omistajat/lukion ulkopuoliset ratsastajat ja vanhemmat
opiskelijat neuvovat varmasti, jos jokin asia mietityttää esimerkiksi hevosen
varusteissa.
Voin suositella lämpimästi hakemista Kuhmoisten lukioon.
Tulet saamaan uusia kavereita, tasokasta opetusta koulussa ja hevostallilla
sekä hienoja kokemuksia!"
Kiitokset Iida-Kaisalle vastauksesta! Jos muuten haluat tulla tutustumaan kouluun, niin ota yhteyttä opinto-ohjaajaan. Järjestämme tutustumisia viikolla käytännössä melkein milloin vain sinulle sopii.
Yhteystiedot ja löydät täältä: https://peda.net/kuhmoinen/yhtenaiskoulu/yhteystiedot
keskiviikko 1. elokuuta 2018
Kohta se alkaa :D
Perusopetuksen oppilailla ensimmäisellä viikolla koulupäivät päättyvät klo 13, lukiolaisilla oman ohjelmansa mukaisesti.
Ratsastuslinjalaisten ensimmäinen kokoontuminen tallilla on myös keskiviikkona 8.8. klo 14. Etenkin uusien ratsastuslukiolaisten on hyvä päästä paikalle. Halukkailla on mahdollisuus myös osallistua ensimmäiselle ratsastustunnille.
Torstaina on myös normaali koulupäivä, mutta illalla luvassa on poikkeusohjelmaa, joka jatkuu perjantaille saakka. Perjantaina 10.8 ei siis ole lukiolaisilla opetusta. Tiedote alla.
maanantai 2. heinäkuuta 2018
Kisakausi kuumimmillaan
Se on kuulkaas heinäkuu! Tallin hevoset tekevät tietenkin tunteja leiriläisten kanssa ja osa kilpailee etenkin esteratsastuksessa niin tallin oman väen kuin ratsastuskoululaistenkin kanssa. Kevään ja kesän aikana pari lukiolaistakin on kunnostaunut kisakentillä. Aada ja Golden Pearl edustivat hienosti koulukisoissa Korpilahdella ja Vilma ja Ard patrick van googum sekä Quenchiro ovat päässeet valloittamaan estekenttiä ainakin Lahdessa ja Hollolassa. Kaikista hepoista ei valitettavasti ole kisakuvia, mutta tässä jokunen Korpikylä Spring Tourilta napattu otos.
Uusia lukiolaisia aloittaa elokuussa ainakin 16 eli tosi mukavan kokoinen ryhmä :) Jo ensimmäisellä viikolla tutustutaan toisiimme ryhmäytymisreissun puitteissa, mutta vielä on kesää jäljellä. Nauttikaa kesästä :)
| Golden Pearl ja Elina Lundahl |
| Quenchiro ja Mikael Wahlman |
| Emily ja Miia Lahtinen |
Uusia lukiolaisia aloittaa elokuussa ainakin 16 eli tosi mukavan kokoinen ryhmä :) Jo ensimmäisellä viikolla tutustutaan toisiimme ryhmäytymisreissun puitteissa, mutta vielä on kesää jäljellä. Nauttikaa kesästä :)
| Vilma ja Belkku treenaavat lukuvuoden viimeisellä kouluviikolla |
keskiviikko 2. toukokuuta 2018
Kevät on täällä!
Aika menee kamalaa vauhtia ja enää on kuukausi koulua jäljellä. Tänä lukuvuonna aloittaneet ykköset suorastaan hämmästelivät, että minne ensimmäinen vuosi oikein katosi? Rankkaa on varmasti ollut, mutta myös kivaa. Ehdimme olla monessa mukana. Ykköset myivät syksyllä lakuja, kahvittivat hirvimiehiä, myivät yli 30 laulavaa joulukorttia eli ovelle vietävää joululaulua tiimihupparitkin hankittiin. Ensimmäisen vuoden rahankeräyssaldo on reilusti yli 2000 euroa! Mikä huippuryhmä mulle sattuikin! :D
Vanhempien opiskelijoiden eli abien kanssa käväistiin viime kuussa Budapestissa ja reissu oli mitä onnistunein. Upeiden rakennusten ohella aistimme historian havinaa muun musassa holokausti-museossa sekä legendaarisessa kauppahallissa. Shoppailuintoiset ehtivät myös täyttää vaatekaappinsa kevään muodilla ja valvojatkin saivat jotain, mistä oli koko vuosi haaveiltu: keskieruooppalaisten kahviloiden parasta antia ;D Jälkiruokaleivoksia syötiin siis koko vuoden edestä.
Saa nähdä minne oman ryhmän kanssa päädymme sitten kahden vuoden päästä... Ainakin Espanjaa ja Hollantia on väläytelty suunnitelmissa.
Hieman surettaa, kun joudun tulevan lukuvuoden olemaan poissa opetushommista. Perhe kasvaa ja vaatii oman huomionsa, mutta sittenpä taas pääsee uusin voimin takaisin sorvin ääreen. Oikein hyvä sijainenkin saatiin valittua, joten opiskelijat ovat hyvissä käsissä. Uusia lukiolaisia on tulossa myös ensi syksynä oikein kivasti samankokoinen ryhmä kuin viime -ja edellisenäkim vuonna eli 17 ensisijaista hakijaa ja mahdollisesti joku toissijainenkin. Kaikki pienen lukiomme reilu 50 opiskelijaa kokoontuvat jo ensimmäisellä viikolla ryhmäytymisiltaan (ja yöhön) Särsjärven leirikeskukseen, mistä lisää infoa tulossa myöhemmin. Herkuttelua, tutustumista ja pieniä kilpailuja on ainakin tiedossa.
Ratsastuslinjalaiset ovat kunnostautuneet treeneissä ja kisakentilläkin. Ilahduttavaa oli, että ykkösellä aloittanut opiskelija nappasi ruusukkeen kevään estekisoissa tuntihepalla :) Ensi viikolla luvassa on kouluratsastuksen harjoituskisat. Saa nähdä, ovatko lukiolaiset ilmoittautuneet. Itse ajattelin mennä kuvaamaan, jos sää sallii.
Laittelen sitten kisakuvia, jos niitä saan. Tässä kohtaa huippua kevättä kaikille!
t. Miila

![]() |
| Taustalla parlamenttitalo. |

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)