Apua miten kuukaudet vaan vierii! Nyt on hyvästelty abit lukulomalle, tanssitettu wanhat ja hiihtolomakin lähestyy. Loppukeväästä edessä on vielä opintomatkoja Prahaan ja Nizzaan, sekä reissu ainakin Heurekaan ja todennäköisesti myös Tampereen hevosmessulle.
Arkiseen opiskeluunkin voi kehitellä jotain ekstraa :) Parhaillaan on menossa pukeutusmisviikko, josta kuvia varmaan ilmaantuu lisää tuonne meidän facebookkiin. Tänään teemana oli unelmaharrastus ja huomenna saa ihan luvan kanssa pukeutua kesävaatteisiin :) Tässä kuitenkin pari kuvaa penkkareista ja wanhojen tansseista. Ihan kaikki eivät ehtineet kuviin, mutta ne keistä kuvia on, voivat kopioida kuvat täältä tai fb:stä omaan käyttöönsä.
Aurinkoista kevättä kaikille!
tiistai 21. helmikuuta 2017
sunnuntai 11. joulukuuta 2016
Tule opiskelemaan!
Tervetuloa
Kuhmoisten lukion ratsastuslinjaa esittelevälle sivulle! Ratsastajille
suunnattu linjamme aloitti toimintansa syksyllä 2014 ja opiskelijaksi
hakeudutaan
kevään yhteishaussa. Lukiomme toimii yhteistyössä SRL:n hyväksymän Kirjonurmen tallin kanssa.
Kuva: Tuomas Martikainen
Kuhmoisten yhtenäiskoulun lukio on pieni ja idyllinen, jo vuonna 1962 perustettu lukio, joka toimii modernissa opetusympäristössä aivan Kirjonurmen tallin lähettyvillä. Koulun ja tallin välimatka on vain noin 700 m! Tavallisten lukiokurssien ohella voit suorittaa 10-15 hevoskurssia, joista ratsastusta on 5-6 kurssia. Käytännössä opiskelut sisältävät siis kaksi ilmaista ratsastustuntia viikossa koko lukio-opintojen ajan. Hevoskursseilla voit opiskella ratsastuksen lisäksi myös mm. hevosen anatomiaa, ruokintaa ja terveydenhoitoa. Opiskelu ratsastuslinjalla on opiskelijalle maksutonta. Lisäksi tarjoamme opiskelijoiden käyttöön ilmaiset oppikirjat sekä kannettavat tietokoneet opintojen ajaksi.Keskiarvorajamme on 7.

Ratsastuksen
sekä hevosaineiden opettamisesta lukiossamme vastaa ratsastuksenopettaja Meija
Lahtinen sekä keväällä ratsastuksenopettajaksi valmistuva Miia Lahtinen.
Erinomaisella
paikalla sijaitseva Kuhmoinen on vireä kunta Keski-Suomessa.
Tänne on helppo tulla mistä vain. Kartta.
- Tampereelta 85km.
- Lahdesta 80 km.
- Jyväskylästä 97 km.
- Helsingistä 185 km.
Uusille
opiskelijoille on tarjolla edullisia asuntoja lukion ja tallin läheisyydessä.
Vieraile Kuhmoisten lukion Peda.net-sivuilla.
Vastaamme mielellämme kysymyksiin! Voit lisätä kysymyksen kommenttiboxiin tai sähköpostiin miila.mantsinen(at)kuhmoinen.fi.
Voit myös soittaa. Yhteystiedot löydät yllä olevan pedanet-linkin takaa.
tiistai 25. lokakuuta 2016
Tuulin kuulumiset
Ratsastuslinjalla ensimmäistä vuotta opiskeleva Tuuli päätti repäistä ja lähteä kakkosjakson ajaksi kokeilemaan opiskelua Espanjan Fuengirolassa, jossa toimii suomalainen lukio. Tässä Tuulin lähettämät kuulumiset:
Moi!!
Onhan tää tietysti tosi erilaista opiskella ulkomailla, mutta mutta musta tuntuu, että oisin aina asunu täällä! Sopeutuminen toiseen kulttuuriin on tapahtunu nopeesti. Espanja eroaa Suomesta tosi paljon. Mutta täällä mun asuinalueella eli Los Pacosissa Fuengirolassa asuu tosi paljon suomalaisia ja suomen kieltä kuulee joka päivä koulussa, koska se on suomalainen koulu ja oikeastaan kaikkialla mihin vaan meneekin, koska Fuengirola on suomalaisten perinteinen matkakohde ja etenkin eläkeläiset tulee viettämään talvea tänne.
Mä käyn Aurinkorannikon suomalaista lukiota ja se sijaitsee täällä Los Pacosissa eli mulla on semmonen 400 metrin koulumatka ja se taittuu kävellen ihan muutamassa minuutissa! Koko koulussa on vähän reilut 300 oppilasta ja niistä lukiolaisia on noin 80. Eli oon päässy tutustumaan vähän isompaan kouluun! Mä oon täällä koko 2 jakson eli palaan takaisin Suomeen marraskuun lopussa.

Tietysti välillä tai no oikeestaan joka päivä kaverit ja perhe siellä tulee mieleen, mutta tää aika on kuitenkin vaan 2 kuukautta ja mulla on vapaa-ajalla paljon kaikkee kivaa tekemistä kavereiden ja isovanhempien kanssa ja viihdyn koulussa hyvin
Asun siis mun mummon ja papan kanssa täällä, koska ne on vuokrannu täältä asunnon ja kiva kun ottivat mut mukaan
Kouluruoka on täällä ihan älyttömän hyvää, koska minkäänlaisia eineksiä ruuanvalmistuksessa ei käytetä vaan pelkästään tuoreita ruoka -aineksia. Opettajat on mukavia ja rentoja ja muutenkin täällä suomalaisista tulee rennompia ja sosiaalisempia, kun he omaksuvat espanjalaisen kulttuurin. Espanjalaiset viettävät huoletonta ja aikataulutonta elämää
toki aikataulut löytyy, mutta niistä ollaan jäljessä useita tunteja! 2 tuntia ei ole vielä edes paha!
Täällä on ollu tosi lämmintä ja se on pelkkää plussaa, koska mä rakastan aurinkoa ja auringonottoa ja rannalla oloa ja uimista
on ollu muutama sateinen päivä, mutta täällä se sataa vaan hetken ja kun taas Suomessa sataa niin se sataa koko päivän! Espanjalaisten mielestä täällähän on jo kylmä kun on vaan 22 astetta päivällä lämmintä ja sillon on kyllä laitettava toppatakki päälle ettei jäädy
se on niin hassua kun itte kulkee kaupungilla topissa ja shortseissa ja paikalliset kävelee vastaan toppatakki päällä
mutta on se varmaan pikkunen shokki astua ulos lentokoneesta Suomessa kun siellä on silloin jo pakkasta. Innolla odotan
Ennen kun koulu alko ja myös syyslomalla kierreltiin uusissa paikoissa mm. Rondassa, joka on semmonen pieni vuoristokylä, Mijaksessa, joka on myös vuoristokylä, jossa kaikki talot ovat valkoisia ja siksi sitä kutsutaan myös valkoiseksi kaupungiksi. Sitten oon myös käynyt Marbellassa, koska siellä asuu meidän perhetuttuja. Ja tietysti Malagassa oon myös käyny, koska siellä sijaitsee lentokenttä! On ollu tosi kiva nähä muitakin paikkoja kun vaan pelkästään tätä Fuengirolaa!
Mulla on ollu täällä suhteellisen rentoa, koska koulussa mulla on 22 tuntia viikossa, mutta toki suoritan joitakin etäkursseja ja ne vie myös vähän aikaa. Mutta oon ehtiny tehä ja nähä täällä kaikenlaista
vapaa-ajalla tulee käytyä kahviloissa, kaupoissa, rannalla sekä kävelyllä tai juoksulenkeillä. Oon saanu mun uusista kavereista hyvää lenkki-ja shoppailuseuraa
Mutta kaiken kaikkiaan oon ollu täällä nyt melkein 4 viikkoa ja oon viihtyny oikein hyvin!! Saa nähä tuunko tänne vielä joskus uudestaan, mutta on myös kiva tulla kohta takasin sinne
kun on pitkään jossain muualla kun kotona, oppii arvostamaan sitä omaa kotia entistä enemmän!
Ainiin ja tosiaan heppoja en oo juurikaan nähny ainakaan vielä, mutta tässä aika lähellä on yks talli, jossa mun kaveri käy ratsastamassa niin ehkä mä voin joskus lähtee sen mukaan sinne
T: Tuuli
Matkakuumehan tässä lukiessa iski :) Terveiset täältä Suomesta vielä sinne aurinkoon!
Moi!!
Onhan tää tietysti tosi erilaista opiskella ulkomailla, mutta mutta musta tuntuu, että oisin aina asunu täällä! Sopeutuminen toiseen kulttuuriin on tapahtunu nopeesti. Espanja eroaa Suomesta tosi paljon. Mutta täällä mun asuinalueella eli Los Pacosissa Fuengirolassa asuu tosi paljon suomalaisia ja suomen kieltä kuulee joka päivä koulussa, koska se on suomalainen koulu ja oikeastaan kaikkialla mihin vaan meneekin, koska Fuengirola on suomalaisten perinteinen matkakohde ja etenkin eläkeläiset tulee viettämään talvea tänne.
Mä käyn Aurinkorannikon suomalaista lukiota ja se sijaitsee täällä Los Pacosissa eli mulla on semmonen 400 metrin koulumatka ja se taittuu kävellen ihan muutamassa minuutissa! Koko koulussa on vähän reilut 300 oppilasta ja niistä lukiolaisia on noin 80. Eli oon päässy tutustumaan vähän isompaan kouluun! Mä oon täällä koko 2 jakson eli palaan takaisin Suomeen marraskuun lopussa.

Tietysti välillä tai no oikeestaan joka päivä kaverit ja perhe siellä tulee mieleen, mutta tää aika on kuitenkin vaan 2 kuukautta ja mulla on vapaa-ajalla paljon kaikkee kivaa tekemistä kavereiden ja isovanhempien kanssa ja viihdyn koulussa hyvin
Asun siis mun mummon ja papan kanssa täällä, koska ne on vuokrannu täältä asunnon ja kiva kun ottivat mut mukaan
Kouluruoka on täällä ihan älyttömän hyvää, koska minkäänlaisia eineksiä ruuanvalmistuksessa ei käytetä vaan pelkästään tuoreita ruoka -aineksia. Opettajat on mukavia ja rentoja ja muutenkin täällä suomalaisista tulee rennompia ja sosiaalisempia, kun he omaksuvat espanjalaisen kulttuurin. Espanjalaiset viettävät huoletonta ja aikataulutonta elämää
toki aikataulut löytyy, mutta niistä ollaan jäljessä useita tunteja! 2 tuntia ei ole vielä edes paha! Täällä on ollu tosi lämmintä ja se on pelkkää plussaa, koska mä rakastan aurinkoa ja auringonottoa ja rannalla oloa ja uimista
on ollu muutama sateinen päivä, mutta täällä se sataa vaan hetken ja kun taas Suomessa sataa niin se sataa koko päivän! Espanjalaisten mielestä täällähän on jo kylmä kun on vaan 22 astetta päivällä lämmintä ja sillon on kyllä laitettava toppatakki päälle ettei jäädy
se on niin hassua kun itte kulkee kaupungilla topissa ja shortseissa ja paikalliset kävelee vastaan toppatakki päällä
mutta on se varmaan pikkunen shokki astua ulos lentokoneesta Suomessa kun siellä on silloin jo pakkasta. Innolla odotan
Ennen kun koulu alko ja myös syyslomalla kierreltiin uusissa paikoissa mm. Rondassa, joka on semmonen pieni vuoristokylä, Mijaksessa, joka on myös vuoristokylä, jossa kaikki talot ovat valkoisia ja siksi sitä kutsutaan myös valkoiseksi kaupungiksi. Sitten oon myös käynyt Marbellassa, koska siellä asuu meidän perhetuttuja. Ja tietysti Malagassa oon myös käyny, koska siellä sijaitsee lentokenttä! On ollu tosi kiva nähä muitakin paikkoja kun vaan pelkästään tätä Fuengirolaa!
Mulla on ollu täällä suhteellisen rentoa, koska koulussa mulla on 22 tuntia viikossa, mutta toki suoritan joitakin etäkursseja ja ne vie myös vähän aikaa. Mutta oon ehtiny tehä ja nähä täällä kaikenlaista
vapaa-ajalla tulee käytyä kahviloissa, kaupoissa, rannalla sekä kävelyllä tai juoksulenkeillä. Oon saanu mun uusista kavereista hyvää lenkki-ja shoppailuseuraa
Mutta kaiken kaikkiaan oon ollu täällä nyt melkein 4 viikkoa ja oon viihtyny oikein hyvin!! Saa nähä tuunko tänne vielä joskus uudestaan, mutta on myös kiva tulla kohta takasin sinne
kun on pitkään jossain muualla kun kotona, oppii arvostamaan sitä omaa kotia entistä enemmän!Ainiin ja tosiaan heppoja en oo juurikaan nähny ainakaan vielä, mutta tässä aika lähellä on yks talli, jossa mun kaveri käy ratsastamassa niin ehkä mä voin joskus lähtee sen mukaan sinne
T: Tuuli
Matkakuumehan tässä lukiessa iski :) Terveiset täältä Suomesta vielä sinne aurinkoon!
sunnuntai 14. elokuuta 2016
Ryhmäytyminen
Voi veikkoset, kun meillä oli mukavaa! Aurinko pilkahteli sadekuuroisen päivän jälkeen, kun saavuimme torstaina Velisjärven leirikeskukseen klo 18. Lähes kaikki lukiolaiset pääsivät mukaan tutustumaan uusiin junioreihin, joita meillä tänä vuonna aloitti 19 kappaletta.
Ensiksi tietenkin syötiin. Ruokana tänäkin vuonna oli tortilloja, jotka on helppo räätälöidä erilaisille ruokavalioille sopiviksi.
Tutustumisleikeistä jäi pari onnetonta sankaria puuttumaan, kun kauppareissulle lähtenyt porukka koki rengasrikon. Onneksi pinteestä kuitenkin selvittiin ja saunan lämmitykseen mennessä jengi oli jälleen kasassa.
Hämärtyvässä elokuun illassa taisi olla ihan kelvollista saunoa puulämmitteisessä rantasaunassa. Poikien saunavuorolta kaikui Front side Ollie. Älkää kysykö... :D
Ja kyllä nuorena jaksaa. Väki viihtyi nuotiolla aamun sarastukseen saakka. Kaikesta huolimatta yli sataa mukaan roudattua grillimakkaraa ei saatu tuhottua. Siinäpä haastetta tuleville polville ;)
Seuraavana päivänä jatkettiin edelleen hyvän ruoan parissa ja vedettiin vielä lännen nopein-kisa aurinkoisella pihamalla. Muutamia taisi hieman ramaista, mutta perjantaina ei kenelläkään ollut koulua ja toivon mukaan itse kukin on nukkunut univelkansa pois viikonlopun aikana.
Kiitos kaikille mahtavasta ryhmäytymisestä! :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)