maanantai 13. huhtikuuta 2015

Ensi lukuvuoden suunnittelua

Vähänkö me saatiin söpöt hupparit, joita ulkoilutettiin heti Tampereen heppamessuilla lauantaina.



Ensi lukuvuotta suunnitellaan jo kovalla urakalla. Elokuuss ryhmäydytään uusien ja vanhojen opiskelijoiden kanssa yön yli Velisjärvellä. Tällekin keväälle olisi kaikkea kivaa tiedossa.

Mahdollisesti toukokuussa voisimme pitää pienet rataharjoitukset. Se olisi hyvää harjoitusta kisojen järjestämiseen liittyvistä tehtävistä ja samalla jokainen voisi harjoitella radan hyppäämistä omalla tasollaan. Katsotaan, jos sopiva viikonloppu järjestyisi :)

Suunnitteella on myös valokuvausprojekti. Tarkoitus olisi ikuistaa lukiolaisia hevosten kanssa keväisissä maisemissa. Julkaisemme varmsti parhaat otokset.

Leirikoulun rahankeräys etenee myös hienosti. Meidän lukiolaisia voi tavata Kuhmoisten suurimmassa kesätapahtumassa eli Kiepsauksessa. Tarjolla on ainakin pomppulinnaa, discoa ja talutusratsastusta. Rahan tuloa ei voi estää.

Uusia opiskelijoita odotetaan jo intopiukeana. Vapaista asunnoista lähetetään teille hakijoille lista heiti valintojen varmistumisen jälkeen.

Aurinkoisia kevätpäiviä kaikille!


2 kommenttia:

  1. Kuinka paljon niitä hakijoita on tullut? Hyvää kevään jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Yhteensä ensisijaisia hakijoita lukioon on toistakymmentä, joista enemmistö on ratsastuslinjalaisia. Toissijaisia hakijoitakin oli myös useita, joten nähtäväksi jää, paljonko lopulta pääsee sisään. Veikkaisin, että lukion aloittaa elokuussa suunnilleen samankokoinen porukka kuin tänäkin vuonna, mikä on oikein sopiva määrä :) Heinäkuun täydennyshaussa voi tietty vielä joitakin tulla ja tänä vuonna ratsastuslinjan aloitti kesken lukuvuoden kaksi toisessa lukiossa aloittanutta opiskelijaa. Hyvää kevään jatkoa sinulle myös!

    VastaaPoista